Operaattorien liittymät ovat kaikki erilaisia. Mikä liittymä olisi sopivin?
Matkapuhelinliittymien hinnoittelusta on tarkoituksella tehty sekavaa. Kannattaa varata hetki aikaa oman puhelimen (ja muiden matkaviestin palvelujen) käytön arviointiin. Uusi liittymä saattaa säästää matkapuhelinkuluissasi sievoisen summan! Operaattorin vaihto on tehty helpoksi, oma tuttu numerokin säilyy edelleen käytössäsi.
Operaattori pyrkii siihen, että asiakkaat sitoutetaan käyttämään palveluja mahdollisimman paljon. Palvelu- ja virtuaalioperaattoreiden häätämiseksi markkinoilta suurimmat operaattorit ovat perustaneet omia "halpaoperaattoreita". Suomen matkapuhelinmarkkinat ovat jo varsin kehittyneet, joten uuden kasvun hakeminen markkinoilta on vaikeaa. Uutta kasvua alalle on saatu väliaikaisesti 3G liittymistä, joiden kauppa vauhdittui ns. kytkykaupan sallimisen yhteydessä. Tätä ennen "Suomi liittymä" oli ostettu ilman kytkyä puhelimeen. Kytkykauppa mahdollisti operaattorille matkapuhelimen antamisen asiakkaalle ilmaiseksi tai ainakin hyvin edullisesti, koska asiakas samalla sitoutui määräaikaiseen sopimukseen. Tämä käytäntö on uusinut Suomen matkapuhelinkantaa ja sen seurauksena myös uuden sukupolven matkapuhelinpalvelut ovat pian ajankohtaisia nyt kun käyttäjillä on riittävän tehokaat puhelimet ja liittymän niiden käyttämiseen.
Elisa on kotimainen matkapuhelinoperaattori, jolla sen oman ilmoituksen mukaan on 3g-markkinoista noin 50% markkinaosuus. Elisa tarjoaa puhepakettiliittymiä (70,250,400,700,1000, 1500 tai 2000 min/kk) kiinteällä kuukausimaksulla. Valittavana on myös liittymä nimeltä Oiva, joka on minuuttihintainen liittymä. Lisäksi tarjolla on Elisa Jousto matkapuhelinliittymä, joka muuttuu käyttäjän tarpeiden mukaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että kuukausimaksuun sisältyy yhteensä 500 min/kpl puheluita tai kuva ja tekstiviestejä sekä 50 Mt datasiirtoa kuukaudessa. Ylimenevä käyttö laskutetaan erikseen.
Sonera on TeliaSonera konserniin kuuluva operaattori, jolla on huomattava markkinaosuus Suomessa etenkin yritysliittymissä. Soneran siiryminen Telian omistukseen pilkkahintaan on yksi Suomen taloushistorian surkeimpia lukuja.
Sonera tarjoaa asiakkaille Minun Sonera -nimistä liittymää. Liittymään valitaan itselle sopivin puhepaketti, viestipaketti ja datapaketti. Liittymä on mahdoillista avata myös ilman paketteja, mutta hinnat ovat tuolloin suhteellisen korkeita. Huom! Vaikka puhepaketin päivitys suurempaan on maksutonta, pienentäminen maksaa. Myös vaihto pakettihinnoittelusta minuuttihinnoitteluun liittymään maksaa.
Kolumbus on Elisan omistama operaattori. Kolumbuksen liittymät on hinnoiteltu emoyhtiön paketteja selkeämmin ja edullisemmin. Toisaalta palvelupaletti on suppeampi, kyseessä on ns. itsepalveluliittymä. Columbus liittymän viimeisimmät hintatiedot kannattaa tarkastaa operaattorilta.
Saunalahti on nykyään Elisan omistama tytäryritys, jonka historialliset juuret ovat Saunalahden serveri nimisessä yrityksessä. Saunalahti tarjoaa vielä palvelupakettien lisäksi perinteisiä liittymätyyppejä joista valita. Saunalahden palveluvalikoima on varsin kattava.
Maakuntien paikallisten puhelinyhtiöiden omistama matkapuhelinoperaattori dna tarjoaa monipuolisen valikoiman erilaisia hauskasti nimettyjä liittymäpaketteja kuten dna Onni, Aarre ja Ilona. Valittaessa 3G-liittymää kannattaa varmistaa, että kenttää varmasti riittää, sillä Dna 3G-verkon kattavuus ei vielä ole yhtä hyvä kun kilpailijoilla. Tilanne on kuitenkin koko ajan korjaantumassa.
Tele Finland on Soneran omistama halpaoperaattori. Tele Finlandilla on itsenäinen asiakaspalvelu ja hinnoittelu, mutta se pystyy hyödyntämään Soneran laajaa matkapuhelinverkkoa, joten liittymien kuuluvuus on yleensä hyvä. Tele tarjoaa puheaika- (250, 500, 1000 ja 1800) ja tekstiviestipaketteja asiakkaille. Päinvastoin kuin (saman konsernin) Sonerassa Telen asiakkaat voivat vaihtaa liittymää veloituksetta neljä kertaa vuodessa.
Go Mobile on osa Hämeenlinnalista Aina Groupia. Go Mobile on pre paid liittymä, eli puheaikaa tulee ladata ennen käyttöä. Liittymäsaldon voi tarkastaa veloituksetta.
GSM Suomi on vuonna 2007 aloittanut operaattori. GSM SUomi on jo ehtinyt herättää kielteistä julkisuutta. Markkinaoikeus antoi tammikuussa 2008 langettavan päätöksen Spiidi-liittymän markkinoinnista. Spiidi-liittymän markkinoinnissa ilmoitettiin, että jos kuluttaja jää kiinni autolla ajamisesta matkapuhelimeen puhuen, hän voi lähettää sakkonsa GSM Suomen maksettavaksi. Markkinaoikeuden päätöksen mukaan GSM Suomi ei saa tehdä tällaisia lupauksia eikä kyseenalaistaa markkinoinnissaan kuluttajien velvollisuutta noudattaa lakia. Kieltoa on tehostettu 40.000 euron uhkasakolla. Kuluttajavirasto haki kieltoa, koska se katsoi yhtiön markkinointikampanjan olevan kuluttajansuojalain nojalla hyvän tavan vastainen.
Cubio on General DataComm Internationalin täysin omistama tytäryhtiö. General DataComm International on Virossa rekisteröity sijoitusyhtiö. Cubio tarjoaa kiinteähintaisia liittymäpaketteja, jotka toimivat Elisan verkossa.